Etsi

Tervetuloa Craft Beer Club Finlandiin!

avainsana

pilsner

To Øl City – craft-juomien mekka

Hiljattain kerroimme tanskalaisen To Ølin uusista panimotiloista, To Øl Citysta, joka avattiin tämän vuoden alussa. Nyt kauppojen hyllyille saapuneen To Øl 45 Days Organic Pilsner-uutuuden myötä tutustumme tähän massiiviseen craft-panimoprojektiin lisää.

To Øl on tanskalainen craft-panimo, joka valmistaa tyylikkään kekseliäitä ja erittäin korkealaatuisia oluita. Panimo on viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut maailman arvostetuimpien panimoiden joukkoon.

To Øl on aiemmin toiminut kiertolaispanimona, valmistaen oluensa muiden panimoiden tiloissa. Pitkän suunnittelun ja valmistelun tuloksena he saivat tämän vuoden alussa avattua Tanskan Svinningeen ikiomat panimotilansa, joita he kutsuvat To Øl Cityksi.

To Øl City on saanut nimensä siitä, että kyseessä ei varsinaisesti ole pelkkä panimo, vaan useista panimo- ja tehdasrakennuksista koostuva tuotantoalue. To Øl Cityssa valmistetaan paitsi To Ølin oluita, myös useiden yhteistyökumppaneiden oluita. Panimotilat rakennettiin vanhan ketsuppitehtaan tiloihin ja jo rakennusvaiheessa mukaan kutsuttiin muitakin craft-juomien valmistajia. Tavoitteena To Ølilla oli luoda ”craft-juomien mekka”, joka toimii yhteisön tavoin.

To Øl Cityn toiminta on nyt täydessä vauhdissa ja uudelta panimolta lähtee maailmalle uusia oluita kiihtyvällä vauhdilla kaikkien meidän oluen ystävien iloksi. To Øl Cityn tiloissa valmistuu craft-oluiden lisäksi mm. siidereitä, juomasekoituksia, kombuchaa ja väkeviä alkoholijuomia eri tuottajien toimesta. Kaikkia To Øl Cityssa toimivia juomanvalmistajia yhdistää yksi asia: rakkaus käsityönä valmistettuja juomia kohtaan.

To Øl Cityn avaaminen oli mahtipontinen, äärimmäisen työläs ja pitkällinen projekti. To Øl on julkaissut projektistaan äärimmäisen mielenkiintoisen videosarjan YouTubessa, jossa kerrotaan To Øl Cityn rakentamisen ja avaamisen eri vaiheista, tekijöiden mietteistä ja esitellään To Øl Cityn toimintaa. Suosittelemme lämpimästi tutustumaan tähän YouTube-sarjaan – nyt sosiaalisen eristyksen aikana on loistava hetki ahmia koko 6-jaksoinen videosarja läpi.

”The To Øl City Story”- YouTube-videosarjan löydät täältä.

Suomen päivittäistavarakauppoihin on nyt saatu yksi uusimmista To Øl Cityn tuotoksista, 45 Days Organic Pilsner, joka tulee olemaan yksi heidän vakiovalikoimansa tuotteista.

To Ølin YouTube-kanavalla pääset tutustumaan myös tämän pilsnerin valmistukseen:

To Ølin pääpanija Tim Selbach kertoo 45 Days Organic Pilsnerin valmistuksesta.

To Øl 45 Days Organic Pilsner 4.7% / 0,5 l tölkki

Mitä hitaampi kypsytys, sitä paremmalta pilsner maistuu. 45 Days Organic Pilsner kertoo jo nimessään, mitä on luvassa: jopa 45 päivän ajan kypsytetty luomupilsner.

45 Days Organic Pilsner on oiva janonsammuttaja, joka maistuu vaativammallekin oluen ystävälle. Tämä on puhtaan raikas ja rapsakka, monimuotoinen olut, joka ei ole mikään peruspilsner. Maussa sopivasti kuivuutta ja rapeaa humalan katkeruutta, aavistus ruohoisuutta ja kevyttä maltaisuutta.

To Øl 45 Days Organic Pilsner on nyt saatavilla K- ja S-ryhmien kaupoista kautta maan.

Brewdogin uutuudet kaupoissa – luvassa craft pilsiä ja ihanan vadelmaista alkoholitonta!

Brewdog on skottilainen panimo, joka on pannut olutta vuodesta 2007. Se on maailman ensimmäinen joukkorahoitteinen panimo, jonka nimen ympärille on perustettu lukuisia teemabaareja ympäri maailmaa Helsinkiä myöten.

Brewdog tunnetaan panimona, joka toi käsityöläisoluen käsitteen tunnetuksi ja liitti vallankumouksen olueen. Brewdogin oluet ovat rouheita, maukkaita ja mielekkäitä laajasti oluenystäville ympäri maailmaa. Lisäksi Brewdogin oluissa on tietty asenne, joka kiinnostaa edelleen oluenjuojia.

Suomessa Brewdogin valikoima on laaja ja siitä löytyy oluita niin tottuneelle oluenharrastajalle kuin oluesta kiinnostuneelle kokeilijallekin.  Panimon oluille on tyypillistä trendikkäiden amerikkalaisten humalalajikkeiden käyttö sekä monimuotoinen makumaailma.

Nyt hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista on saatavilla kaksi uutta Brewdog-herkkua:

Brewdog Lost Lager on kuivahumaloitu, raikas pils-olut, jonka perimä löytyy pils-oluiden alkulähteeltä Keski-Euroopasta. Tämä on perinteistä pils-olutta modernilla, amerikkalaistyylisellä humaloinnilla. Olut sopii hyvin vaikka saunajuomaksi tai sitten kevään ensimmäiseen makkara-grillaukseen.

Brewdog Raspberry Blitz on kirpeän marjainen, kauniin pinkinpunainen, alkoholiton sour ale, jonka maussa on niin pehmeää hedelmäisyyttä kuin hapokasta marjaisuuttakin. Kokeile tätä olutta ensimmäisiin terassikeleihin tai vuohenjuustosalaatin kera.

BrewDog Lost Lager 4,7% / 0,33 l plo

lost.JPG

BrewDog Raspberry Blitz 0,5% / 0,33 l tlk

blis

Kauppojen olutvalikoima täydentyy entisestään, kun hyvin varustetuista myymälöistä löytyy huhtikuusta alkaen lisää kiinnostavia oluita sekä kansainvälisiltä kuin suomalaisiltakin pienpanimoilta, kuten Beer Hunters, Brewdog, Sori Brewing, Anchor Brewing ja monia muita!

 

 

Kaksi kovaa yhdessä – Metallica ja Stone Brewing!

Metallica & Stone Brewing lanseeraavat yhteistyössä valmistetun Enter Night Pilsner -oluen, joka lanseerataan yli kolmeenkymmeneen maahan. Oluen julkaisu siivittää Metallican toukokuussa alkavaa Euroopan kiertuetta, jonka yhtenä pysähdyspaikkana toimii loppuunmyyty konsertti Hämeenlinnassa 16.7.2019.

Enter Night Pilsner on kuivahumaloitu pilsner, jonka makumaailma ja asenne ilmaisevat sekä Metallican että Stone Brewingin yhteisiä arvoja: rajoja rikkova tahto luoda uutta, säväyttävä ennakkoluulottomuus ja tavanomaisuuden haastaminen. Enter Night Pilsner on kahden luovan yhteistyössä ideoima luomus, joka on jo nyt kasvanut Eurooppaa yhdistäväksi olueksi.

Metallican tuntevat kaikki ja tässä yhteisyössä yhtyeen jäsenet osallistuivat oluen valmistusprosessin jokaiseen vaiheeseen. Stone Brewing on yhdysvaltalainen käsityöläispanimo, jonka kansainvälinen tunnettuus ja ennakkoluuloton asenne toimivat vauhdittajinaja innovatiivisuuden alullepanijoina Enter Night-oluen ja bändin yhteistyön synnyssä.

Enter Night Pilsner on helposti lähestyttävä olut, jonka moniulotteinen maku ja kuivahumaloinnin hedelmäisyys erottavat sen perinteisistä oluttyylinsä edustajista. Kuten Metallica musiikillaan, Enter Night rikkoo oluttyylien rajoja ja puhuttelee monien makuhermoja musiikkimakuun katsomatta.

Enter Night Pilsner 5,7% / 0,5 l tlk

metallica.JPG

Olut on saatavissa Alkon tilausvalikoimasta sekä hyvin varustelluista olutravintoloista kautta maan.

Katso myös Enter Night minidokumentti: https://www.youtube.com/watch?v=PrckTkcFP7Q&feature=youtu.be

Metallica-konsertti Kantolan Tapahtumapuistossa Hämeenlinnassa:https://www.metallicafinland.fi/

Low Life Pilsner – Kokeellisen Evil Twin -kiertolaispanimon pilsner!

Alkuperältään tanskalaisen Evil Twin -kiertolaispanimon yhteistyössä amerikkalaisen Two Roads Brewingin kanssa panema Low Life Pilsner on hauska osoitus pilsner-tyylin taipumisesta monenlaisiin muotoihin.

Tämä hieman sitrusmaisesti humaloitu, hyvin raikas pilsner on erilainen kuin monet Evil Twinin oluet. Low Life Pilsner on erinomainen ruokajuoma vaikka äyriäispastan tai raputahnaleivän kera. Ja tämä olut sopii hyvin myös saunajuomaksi!

Tiesitkö? Evil Twin -kiertolaispanimo on perustettu Tanskassa vuonna 2010. Perustaja Jeppe Jarnit-Bjergsøn muutti New Yorkiin vuonna 2012 ja monet luulevatkin Evil Twiniä amerikkalaiseksi.

Näin Evil Twin itse kuvailee Low Life Pilseriä:

A clever woman once said; ‘fair is foul and foul is fair’. On that note we threw in a young, unacknowledged hoppy pilsner gave it a limp, wrinkly flavor and finished it off with an insulting high price that will give you a foul feeling in your mouth. That’s why we name Evil Twin Brewing’s Low Life the Golddigger of Beers.

Evil Twin Low Life Pilsner 5,5% / 0,473 l tlk

Alkon valikoimista.

evil-twin-low-life-pilsner-tolkki.jpg

Perinteistä pils-olutta amerikkalaisella humaloinnilla!

Amerikkalaisen Foundersin panimon PC Pils on todellinen kahden tyylin hybridi. Perinteiseen tapaan pantu pils-olut on humaloitu tunnetuilla ipa-humalalajikkeilla, kuten havuinen Chinook, sitrusmainen Cascade ja hieman trooppinen Centennial, tuloksena raikas ja helpostijuotava, sitrusmaisesti tuoksuva olut. Kokeile vaikka grillatun lohen kanssa tai saunaolueksi!

Founders Brewing Co PC Pils 5,5% / IBU 45 / 0,335 plo

Saatavilla Alkosta.

Muflonit – laatuoluita Porista!

Mufloni-oluet ovat tuttuja jo monelle sekä useista olutfestivaaleista, kuten nyt käynnissä olevasta Suuret Oluet Pienet Panimot-tapahtumasta että Alkon valikoimista.

Näitä oluita panee porilainen Beer Hunters-panimo, joka on myös tunnettu panimoravintolastaan. Beer Hunters on itse asiassa kaksi erillistä panimoa, joka mahdollistaa oluiden tuottamisen sekä pienemmässä että hieman suuremmassa mittakaavassa.

Beer Hunters on tehnyt oluita Porissa vuodesta 1998 ja on edelleen perheyritys, jonka johdossa Mika Tuhkanen, joka on tunnettu myös Pienpanimoliiton puheenjohtajana. Oluille tyypillistä on korkea laatu, suomalaisille sopivat maut ja erottuvat etiketit.

Maista Muflonin oluita ja totea itse mainio maku. Käy hakemassa Alkosta Muflonin CCCCC IPA ja Mandariini IPA, Muflonator Doppelbock, Saison de Randenneur sekä vuoden 2016 parhaimmaksi olueksi valittu Mufloni Pilsner ja pidä kavereiden kesken Mufloni-olutasting. Äläkä unohda kaupoissa myytäviä Mufloni Session IPAa ja Stouttiakaan.

Tiesitkö muuten, että oluiden Mufloni-nimi tulee siitä, että 1920-luvulla Porin edustalle, Säpin saarelle on tuotu lauma mufloni-villilampaita Etelä-Euroopasta. Siellä on tänä päivänäkin pieni populaatio näitä sarvipäitä.

http://www.beerhunters.fi/

mujj

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑